![]() Jonne Kahman MM-edustus peruuntuu. Potkunyrkkeilyn maailmanliitto WAKO on päättänyt perua Serbiaan marraskuulle suunnitellut potkunyrkkeilyn nuorten MM-kisat epävarman epidemiatilanteen johdosta. Kisoihin oli odotettavissa noin 4000 urheilijaa, huoltajaa ja toimitsijaa. Suomen potkunyrkkeilyliitto oli valinnut Jonnen edustamaan Suomea A-juniorien alle 60-kiloisten sarjaan, mutta MM-kilpailut jäävät nyt väliin. Jonnen seuraava tavoite on 5.-6.9. Espoossa iskettävät potkunyrkkeilyn SM-kilpailut. Peruskurssilla ei oteta kovaa kontaktia toiseen harrastajaan vaan ainoastaan harjoitusvälineisiin. Harjoittelun aloittaminen ei vaadi sinulta hyvää kuntoa, notkeutta, aiempaa kamppailutaustaa tai mitään muutakaan kuin halun oppia ja kehittyä! Kurssin suoritettuasi voit jatkaa harjoittelua harrastajaryhmässä. Halutessasi sinun on mahdollista edetä kilpatasolle ja Kickboxing Teamissa harjoittelee urheilijoita aina MM- ja ammattilaistasolle asti mutta 90% harrastajistamme on mukana puhtaasti kuntoilumielessä. Peruskurssi kestää noin 2 kuukautta ja alaikäraja on 12 vuotta. Varusteiksi riittää sisäliikuntavaatteet ilman kenkiä ja juomapullo. Kurssin hinta on 120€ tai etuhinta 90€ (koululaiset, opiskelijat ja työttömät). Voit maksaa myös Smartumilla/Edenredillä (mobiilimaksu tai setelit). Maksun voit suorittaa tilisiirrolla tai käteisellä treeneissä. Pääset mukaan kurssille kahden viikon ajan aloituksesta ja kaksi ensimmäistä treeniäsi saat kokeilla täysin ilmaiseksi! Peruskurssit järjestetään KBT Fight Centerillä osoitteessa Uusikatu 35, Oulu.
TURVALLISUUS Mitä sinä voit tehdä? - Erityisen huolellinen käsihygienia! - Ethän tule sairaana treeneihin! Jos sinulle tulee edes lieviä oireita niin jääthän pois treeneistä. - Jos olet käynyt treeneissä ja sinulla ilmenee oireita, otathan yhteyttä treenien vetäjään. - Jos käyt ulkomailla kohonneen koronariski alueilla, pidäthän taukoa treeneistä. - Jos kuulut riskiryhmään tai lähipiirisi kuuluu riskiryhmään, toimi oman harkintakykysi mukaan. Mitä me teemme? - Pidämme entistäkin parempaa huolta tilojen puhtaudesta. - Pidämme ryhmäkoot kohtuullisina ja olemme tietoisia ketä meillä käy treenaamassa. - Mittaamme treenaajien lämpötiloja (infrapuna kuumemittari), meillä ei käydä sairaana treenaamassa. - Pidämme käsidesiä ja saippuaa jatkuvasti saatavilla kaikialla tiloissamme. Olethan mukanamme huolehtimassa sekä omasta että toisten turvallisuudesta. Kiitos! LISÄTIEDOT
Leif Stenius 0400 585 287 info@kickboxingteam.com |
Pysy ajantasalla myös seuraamalla meitä facebookissa!
Arkistot
August 2023
Hakusanat
All
|